Ylen hiihtoasiantuntija Ville Nousiainen on kerännyt kiitosta Trondheimin MM-hiihdoissa. On mies kuitenkin saanut myös osansa ...
Suomalaisen yleisurheilun hallikauden yksi suurista onnistujista on toistaiseksi ollut Emma Tainio. Tainio voitti reilu viikko sitten 200 metrin aikuisten SM-kultaa Kuortaneella. Vauhti parani entises ...
Hiihdon MM-kisoissa ei odoteta ihmeitä suomalaisilta mäkihyppääjiltä. Kauden tulokset eivät lupaa huippusijoituksia. Yle ...
Ruotsin Ebba Andersson otti upean kullan Trondheimin MM-hiihdoissa sunnuntaina. Hän voitti Norjan Therese Johaugin ...
Mäkihyppylegenda Toni Niemisellä on pitänyt kiirettä viime aikoina. Nieminen hyppää maaliskuussa Lahden suurmäestä. Hän ...
Iivo Niskanen vahvisti lauantaina Instagramissa, että hän ei pysty kilpailemaan Trondheimin MM-hiihdoissa. – Influenssa.
Tällä viikolla saatiin yllättävä uutinen hiihdon MM-kisoista, kun tiedotettiin, että Kerttu Niskanen ei kilpaile ...
Ruotsin Ebba Andersson on voittanut naisten 20 kilometrin yhdistelmäkilpailun Trondheimin MM-hiihdoissa. Andersson päihitti Norjan Therese Johaugin niukasti loppukirissä. Ruotsin Jonna Sundling, joka ...
Ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen on noussut tällä kaudella suomalaisen talviurheilun kärkinimiin. Hän kruunasi sesonkiaan upeilla MM-kisoilla, joista oli tuomisina yksi MM-pronssi ja useita ...
Hiihdon MM-kisojen alla on saatu paljon harmittavia suomalaisuutisia. Nyt on tullut lisää. Suomen naishiihdon ykköstähti Kerttu Niskanen on nimittäin päättänyt jättää väliin lauantaina hiihdettävän ...
Hiihdon MM-kisoissa kilpaillaan viikonloppuna 20 kilometrin yhdistelmäkilpailut miehissä ja naisissa. Therese Johaug on norjalaisyleisön suuri suosikki sunnuntaina hiihdettävässä naisten kisassa.
Yleisurheilun EM-hallikisat kilpaillaan Hollannin Apeldoornissa 6.–9. maaliskuuta. Suomen joukkue kisoihin on nyt valittu. Mukana on 25 urheilijaa. Paperilla kovin nimi on Saga Vanninen. Hän teki ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results